Ostoskori

Toivelista


JALOMETALLIT

Jalometallituotteiden raaka-aineita Suomessa ovat kulta, hopea, platina ja palladium. Jalometalleista valmistetaan koruja, pöytähopeita, koriste- ja muistoesineitä.

Jalometallit ovat puhtaina käytettyinä yleensä liian pehmeitä korunvalmistukseen, siksi niitä seostetaan muilla metalleilla. Näin saadaan myös haluttu värisävy ja metallin työstöominaisuudet paranevat.Suomen laissa on määrätty jalometallikoruille pitoisuusrajat, eli tuotteen sisältämän jalometallin vähimmäismäärä.Lainsäädännössä rajat ovat promilleina, eli tuhannesosina. Kultatuotteiden osalta puhutaan yleensä karaateista. Karaatti on vanha jalometallien pitoisuusilmaus, joka tarkoittaa 1/24 painosta.


Kulta, Au

Kulta on kuparin ohella todennäköisesti ensimmäinen metalli, jonka ihminen on oppinut tuntemaan. Luonnossa kulta esiintyy lähes kokonaan metallisena. Täysin puhtaana sitä tavataan harvoin, sillä useimmiten siihen on sekoittunut kuparia ja hopeaa sekä joskus myös platinametalleja. Kulta säilyttää kiiltonsa ilmassa ja vedessä. Se on pehmeä, kiiltävä, erittäin venyvä ja taottava metalli. Kullan keltainen väri erottaa sen muista metalleista. Vanhaa painomittaa, karaattia on käytetty kullan painoyksikkönä. Yksi karaatti kultaa on noin 9,7 grammaa.


Hopea, Ag

Puhdas hopea on valkoinen, kauniisti kiiltävä metalli. Hopea on kuparia pehmeämpää, mutta kultaa kovempaa, helposti taottavaa ja erittäin venyvää. Hopea syöpyy voimakkaasti merivedessä siinä olevan suolan vaikutuksesta. Vanhaa painomittaa, luotia, on käytetty hopean painoyksikkönä. Yksi luoti on n. 13,3 grammaa. 


Alpakka

Alpakka on kuparin, nikkelin ja sinkin seos, jolle on luonteenomaista korroosionkestävyys ja kovuus. Tavallisesti alpakka koostuu seoksesta, jossa on kuparia 62 %, nikkeliä 18 % ja sinkkiä 20 %. Alpakan korroosiokestävyyden, helpon työstettävyyden ja suhteellisen edullisuuden vuoksi sitä on käytetty ruokailuvälineiden, pöytäastiastojen, soittimien ja lääkärien instrumenttien valmistukseen. Aikaisemmin siitä valmistettiin myös koruja, mutta nykyisin sen käyttö on mm. nikkeliallergian vuoksi rajoittunut korun osien valmistukseen. Alpakasta tehdyt esineet päällystetään usein galvaanisesti hopealla.


Valkokulta

Jo pieni nikkelipitoisuus värjää kullan valkoiseksi. Nikkelivalkokultaan käytetään yleensä vain kultaa, nikkeliä ja kuparia. Palladiummalkokulta on parempi vaihteohto, kun halutaan kultaan vaalea väri. Se on helpompi työstää, sen väri muistuttaa platinaa, eikä se hapetu ilmassa. Tosin se on kalliimpaa, kuin nikkelivalkokulta.


Platina

Platina on harmaanvalkoinen, hieman sinertävä, pehmeä ja erittäin sitkeä metalli. Platinakorua suunniteltaessa täytyy ottaa huomioon joitakin platinan erityispiirteitä. Platinan korkea sulamisepiste aiheuttaa ongelmia sen sulatuksessa ja valamisessa. Korkean pitoisuuden ja ominaispainon vuoksi täytyy korun painoa tarkkailla sitä valmistettaessa. Platinan käsittely vaatii erikoisvälineitä, jotka edellyttävät kalliimpia investointeja ja pitempää työskentelyaikaa. Platina on erittäin puhdas metalli, eikä se aiheuta allergioita. Kivikoruihin platina on ihanteellinen istutusmateriaali, koska se ei tummu missään olosuhteissa ja sen puhtaan valkoinen väri korostaa timantin loistoa. Platinan pintaan saadaan voimakas kiilto, mutta se vaatii useampia toimenpiteitä kuin kultaa kiillotettaessa.


Palladium

Palladium on pehmeää, hopeanväristä ja myrkytöntä metallia, joka muistuttaa platinaa. Palladiumia käytetään korunvalmistuksessa, koska se on varsin kevyt, pehmeä ja helposti muokattava materiaali. Palladiumia käytetään kullan seosmetallina valkokultaa käytettäessä. Aikaisemmin kultaseoksen valkoiseksi värjäämiseen käytettiin nikkeliä, mutta allergioiden vuoksi sen käyttöä vältetään. Palladiumvalkokulta on pehmeämpää, ja sillä on parempi vastustuskyky ihon vaikutuksia ja oksideja vastaan.


Damastiteräs

Damastiteräs kehitettiin Syyrian Damaskoksessa yli tuhat vuotta sitten. Se oli ja on yhä edelleen vallankumouksellinen materiaali kestävyytensä ja siihen saatavien erityisen kauniiden kuviointiensa ansiosta. Kahta eri teräslaatua on lukuisia kerroksia tehden siitä äärimmäisen kestävän. Siitä valmistetaan korkealaatuisia tuotteita vaativille käyttäjille, mm japanilaisia samuraimiekkoja ja puukkoja. Damastiteräs on selkeästi työläämpää korumateriaalina kuin perinteiset jalometallit, kulta ja hopea. Raaka-aine on hopean hintaluokassa ja noin 100 kertaa kalliimpaa, kuin ns. normaali ruostumaton teräs.


Jalometallien leimaaminen

Suomen laki velvoittaa leimaamaan jalometalliesineet. Jalometallituotteet ovat kokonaan tai osittain jalometalleista tai niiden seoksista valmistettuja esineitä. Tällaisia esineitä ovat yleensä korut, pöytähopeat, hopeiset ruokailuvälineet ja muut hopeaesineet. Myyntiin tarkoitetuissa jalometallituotteissa pitää olla vähintään kaksi leimaa: nimileima ja pitoisuusleima tai tarkastusleima ja pitoisuusleima. Leimattaville tuotteille on kuitenkin olemassa painorajat. Esimerkiksi alle 10 gramman painoisia hopeatuotteita ei tarvitse leimata.

Oheisesta taulukosta näet kullakin merkinnällä varustetun tuotteen kullan määrän prosentteina sekä ko. kultapitoisuuden karaatteina. 

Pitoisuusmerkintä (promillea)
Prosentti
Karaatti
999
99,9
24
916
91,6
22
750
75
18
585
58,5
14
375
37,5
9

Kullan pitoisuusmerkinnän ollessa 750 on tuotteessa 75 prosenttia puhdasta kultaa, siis 18 karaattia. Hopean pitoisuusmerkinnät ovat 999, 925, 830 tai 800. Suomen laissa ja asetuksissa määrätään, että jalometallituotteina myytävissä tai luovutettavissa esineissä pitää olla vähintään 375 massan tuhannesosa kultaa, 800 massan tuhannesosaa hopeaa, 850 massan tuhannesosa platinaa tai 500 massan tuhannesosaa palladiumia. Tämä koskee sekä kotimaassa valmistettuja että ulkomailta maahan tuotuja jalometalliesineitä.

Nimileima kertoo tuotteen valmistajan, maahantuojan tai tahon, joka on vastuussa tuotteen leimaamisesta. Nimileima voi olla iso kirjain tai kirjainten yhdistelmä. Ennen vuotta 2001 pystyi rekisteröimään myös kuvion tai erikokoisista kirjaimista tai merkeistä tehdyn yhdistelmän.

Tarkastusleima on yleensä sydämen sisällä oleva kruunu. Tarkastusleima kertoo, että Tukesin hyväksymä tarkastuslaitos on tarkastanut tuotteen metallipitoisuuden ja hyväksynyt sen.

Vuosileima ilmaisee tuotteen valmistusvuoden. Vuosileima muodostuu kirjaimesta A-Z, ja vuodesta 1834 alkaen kirjaimesta ja numerosta. Suomessa vuosileimojen sarja otettiin käyttöön vuonna 1810. Edellä mainittua vuotta tarkoittaa siis kirjain A.

Tuotteessa voi edellä mainittujen leimojen lisäksi olla myös paikkakuntaleima ja käsityöleima.


JALOKIVET

Jalo- ja korukivet ovat joko kivilajeja tai orgaanista alkuperää. Jalokivet eroavat suuresti toisistaan niin ulkonäöltään kuin ominaisuuksiltaan. Jalokivet ovat kiiltäviä ja vahvasti valoa taittavia. Jalokiven työstön tarkoituksena on saada aikaan värikäs, optisesti ja muodoltaan täydellinen kivi. Niille käytetään yleensä viistehiontaa, joka tuo parhaiten esiin kiven kauneuden.


Timantti

Timantti on kaikista kovimpana jalokivenä suosittu kivi korukäyttöön. Suosituin ja kallein timantti on kirkas, mutta timanttia esiintyy kaikkina eri väreinä. Timantin hionta on toinen erittäin tärkeä laatutekijä. Hionnan laatu luokitellaan seuraavasti: Erinomainen - Erittäin hyvä - Hyvä - Keskinkertainen.


Kolmas tärkeä laatutekijä timantin osalta on karaattipaino. Timantin hinta kehittyy eksponentiaalisesti painon kanssa ja hinta määritetään tiettyjen painoluokkien mukaan. Siten on mahdollista, että 0,89 ct:n ja 0,9 ct:n timanttien hinnoissa voi olla suuri ero, sillä ne sijoittuvat kahteen eri painoluokkaan. Mitä suurempi timantti, sitä harvinaisempi se myös on ja siksi luonnollisesti myös kalliimpi. 


Rubiini ja safiiri

Korundiryhmän jalokiviin kuuluu rubiini ja safiiri, ja niiden ominaisuudet ovat toisiaan vastaavat, sillä ne ovat oikeastaan samaa mineraalia. Rubiinin ja safiirin erona on ainoastaan väri: punaista kiveä kutsutaa rubiiniksi ja sinistä (+ muun värisiä korundeja) safiiriksi. Rubiini on vaihtelevan punainen, jopa ruskean sävyinen. Safiirissa on sinisen lisäksi siis muitakin värimuunnoksia violetista vihreään sekä erittäin harvinaiseen oranssin ja vaaleanpunaisen yhdistelmään. Arvostetuin väri on kuitenkin sininen. Kaikki muut jalokiviluokan korundit ovat safiireja paitsi punainen rubiini. Rubiini ja safiiri ovat erittäin kovia ja kestäviä, joten ne sopivat hyvin kaikentyyppisiin koruihin.



Smaragdi

Smaragdit taas ovat yleisimmin vihreitä. Arvokkaimpien smaragdien väri on puhtaan ruohon vihreä, mutta täysin puhtaat ja virheettömät smaragdit ovat harvinaisia. Mitä huolellisemmin smaragdin hionta on suoritettu, sen kauniimmin tulee kiven läpinäkyvyys esille. Kovuutensa ansiosta smaragdi soveltuu hyvin korukäyttöön.


Jalokivien hiontamalleja on olemassa paljon erilaisia, mutta yleisimmin käytettyjä hiontoja ovat briljantti, pisara, sydän, princess, markiisi, smaragdi, soikea, baguette, cushion, asscher, radiant.


Timanttien tapaan suurten ja harvinaisten jalokivien hintaa ei ole määritelty suoraan suhteessa niiden painoon: 1,5 ct:n timantti (tai joku muu jalokivi) on kolme kertaa painavampi kuin 0,5 ct:n timantti, mutta sen hinta voi olla viisi- tai jopa seitsenkertainen 0,5 ct:n timantin hintaan verrattuna.


Opaali

Tavallisen opaalin perusvärinä voi esiintyä lähes kaikki värivivahteet. Valkoinen opaali voi olla maitomaisen läpikuultava. Korukäytössä suosituimpia on jalo-opaalit, joissa esiintyy opaalin koko värileikki. Kivessä näkyy käänneltäessä perusvärin lisäksi väriään muuttavia, yleensä sinisiä, vihreitä tai punaisia alueita. Opaalia ei kannata altistaa kovaan rasitukseen, koska se on melko pehmeä ja hauras kivi. Perusvärinsä mukaan jalo-opaalit jaetaan mustiin ja valkoisiin opaaleihin. Keltaisia ja oransseja opaaleja sen sijaan kutsutaan tuliopaaleiksi.


Topaasi

Viistehiotussa topaasissa on hyvä kiilto ja kaunis loisto. Yleisin topaasin väri on sininen, mutta arvostetuimmat topaasin värit ovat vaaleanpunainen sekä brasilialainen oranssinkeltainen imperial-topaasi. Topaasi on suhteellisen kova kivi.


Zirkoni

Värimuunnoksia löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä, jotka ovat varsinkin jalokiviluokkaisina (läpinäkyvinä) suhteellisen harvinaisia, hyvin kalliita ja suosittuja jalo- ja korukivinä. Kaikkein harvinaisimmat ja  kalleimmat zirkonit ovat värittömiä, näistä hiotaankin usein viistehiontaisia jalokiviä ja ne ovat suosittuja timantti-imitaatioita. Värittömät zirkonit myös hiotaan lähes poikkeuksetta briljanttihiontaisiksi, kuten timantit. Värillisiin zirkoneihin käytetään myös porrashiontaa. Luonnossa harmaat ja punaruskeat zirkonit ovat yleisimpiä, niitä tavataankin lähes kaikkialla maailmassa. Vihreät zirkonit ovat varsinaisessa jalokivikaupassa hyvin harvinaisia, mutta suosittuja keräilijöiden keskuudessa. Kletaisista zirkoneista käytetään myös nimitystä hyasintti.


JALOKIVIEN LUOKITUS


Jalokiville on laadittu kivien luokituskriteereitä. Jalokiven arvon määräävät kunkin kiven tärkeimmät yksityiskohdat. 


1. Väri

Kaikki luonnolliset jalokivet ovat uniikkeja väritykseltään. Värisävy, sävy ja kylläisyys ovat kiven väriä määrittäviä tekijöitä. Värisävy vastaa kiven pääväriä, sävy kiven vaaleutta (vaaleimmasta tummimpaan) ja kylläisyys puolestaan vastaa värin voimakkuutta. Voimakasvärinen vaalea kivi on arvokkaampi kuin heikkovärinen tumma kivi. Taitekertoimen avulla voidaan arvioida kiven kirkkautta. Mitä kirkkaampi kivi on kyseessä, sitä suurempi on sen taitekerroin.


2. Hionta

Kuten timanteilla, myös muilla jalokivillä on omat hiontamallinsa. Hionta määrittää kiven muodon. Hionnan tarkoituksena on saada kivi loistamaan ja antaa sille paras mahdollinen säihkyvyys.


3. Puhtaus

Jalokiven puhtaus viittaa kiven väriin ja kirkkauteen. Mitä puhtaampi kivi, sitä harvinaisempi se on. Puhtaus on läpinäkyvyydestä kertova tekijä. Kivessä voi olla ulkoisia hionnallisia puutteita tai sisäisiä “epäpuhtauksia”, joita kutsutaan sulkeumiksi. Sulkeumat alentavat luonnollisesti kiven arvoa.


4. Paino

Lisäksi kiven arvo riippuu karaattipainosta. Yksi karaatti vastaa 0,20 grammaa, joten 5 karaatin kiven paino on siten yksi gramma. Eri kivityypeillä on tietynlaiset tiheydet, joten kaksi täysin samalta näyttävää kiveä voi painaa eri määrän.



KORUKIVET

Korukiviin kuuluu runsaasti erinäköisiä kiviä, kuten esimerkiksi topaasi, ametisti, sitriini, granaatti, akvamariini, turkoosi. Kotimaisista mineraaleista tähän luokkaan kuuluu spektroliitti (oik. labradoriitti). Korukivivalikoimasta löytyy jalokivien tapaan muotoja ja värejä jokaiseen makuun. Korukiviä käytetään paljon riipuksissa ja korvakoruissa. Korukiviä löytyy luonnosta huomattavasti enemmän kuin jalokiviä, joten ne ovat myös hinnaltaan edullisempia. Hintaan vaikuttaa siis jalometallien tapaan ominaisuuksien lisäksi harvinaisuus. Korukiviä käytetään paljon joka päivä kannettavissa ns. arkikoruissa.


HELMET


Helmi on helmisimpukoiden ja eräiden suurikokoisten kotiloiden synnyttämä helmiäispallo. Helmi syntyy, kun eliön kuoren ja vaipan väliin joutuu vieras hiukkanen, joka häiritsee eliön toimintaa, ja jota se alkaa kapseloida vuorottaisilla aragoniitista ja kalsiitista ja sarveisaineesta koostuvilla kerroksilla. Helmet ovat hyvin suosittuja erilaisissa koruissa.Kalleimmissa ja arvostetuimmissa helmikorumalleissa on usein helmen rinnalla lisänä jalokiviä, joista timantti on luultavasti kaikkein käytetyin. Helmen monikäyttöisyyteen poikkeuksen tekee oikeastaan vain vihki- ja kihlasormukset, joissa helmi ei pehmeytensä puolesta tahdo kestää jokapäiväistä sekä monivuotista jatkuvaa kulutusta.


Helmiäisestä muodostuneet helmet ovat orgaanisista (mm. korallit) kivistä yleisimpiä. Alun alkaen helmet olivat puhdas ja äärimmäisen harvinainen luonnontuote, joiden kasvaminen herneen kokoiseksi kesti noin 50 vuotta. Nykyään helmiä kasvatetaan laajassa mittakaavassa tarkoitusta varten rakennetuilla helmifarmeilla. Viime vuosikymmeninä on alettu viljellä helmiä myös eteläisen Tyynenmeren ja Intian valtameren suurikokoisissa simpukoissa. Simpukoita, joiden sisällä helmet kehittyvät, kasvatetaan ja hoidetaan huolella näiden herkkyyden vuoksi. Ympäristön ja veden laadulla on suora vaikutus kasvatettavan helmen laatuun.


Helmiä on olemassa neljä eri pääperhettä: makeanveden helmet, Akoya-helmet (alkuperäiset japanilaiset viljellyt helmet), Tahitin helmet ja Australian helmet.


Tahitin helmi on oma lajinsa ja eroaa muista helmistä selkeästi. Tahitin helmiä syntyy Ranskan Polynesian viiden saariryhmän laguunien vesissä. Yleensä mustaksi helmeksi kutsutut Tahitin helmet vaihtelevat väreiltään vaaleanpunertavan munakoison sävystä syvimpään mustaan ja vihreän- tai sinisenhohtoisesta harmaaseen. Tahitin helmet tunnettiin ”Kuningattaren helminä” ja ”helmien kuningattarina. Muut helmilajit ovat värisävyiltään Tahitin helmeä vaaleampia, valkoisia ja kermanvalkoisia, joskus myös vaaleanpunaisia, keltaisia tai hopeisia.


Värisävyn lisäksi helmeä määrittävät sen muoto ja loisto. Jalo- ja korukivistä poiketen helmi ei kestä hiontaa, joten sitä käytetään koruissa alkuperäisessä muodossaan. Niinpä täydellisen pyöreät ja kiiltävät helmet ovat kaikkein arvokkaimpia. Myös helmen muut muodot ovat arvostettuja. Soikea, pisara tai barokkihelmi – loppujen lopuksi kyseessä on makuasia. Helmen kiilto puolestaan riippuu ytimen peittävästä helmiäisen määrästä. Mitä suurempi helmi, sen enemmän helmiäistä.

Helmikorut sopivat hyvin kaikenikäisille. Helmikaulanauha on ajaton klassikko, joka kuuluu jokaisen naisen perusvarustuksiin. Helmien hinta vaihtelee suuresti, joten jokainen varmasti löytää itselleen sopivan vaihtoehdon.


KIVENISTUTUS

Kivenistutus vaatii ammattitaitoa ja tarkkuutta. Ideana on vasaroida tai jotenkin muuten taivuttaa metallia kiven päälle, niin että kivi istuu tukevasti. Erilaisilla istutustekniikoilla pyritään ulkonäön ja istutusvarmuuden väliseen kompromissiin. Kivenistutustaito kuuluu kultasepän yleisiin ammattiteknisiin valmiuksiin.


Kamee-istutus

Kameen istuttaminen on oikeastaan kiven kiinnittämistä altapäin kehykseensä. Tätä tapaa voidaan käyttää myös isokokoisille, tasaisille tai hieman kaareviksi hiotuille kiville. Yleisintä altapäin kiinnittäminen on simpukasta leikatuille reliefeille, kameille, sekä kerroskivilajeista hiotuille kivikameille ja gemmeille.


Kehysistutus

Kivenistutus kehykseen on vanhin, varmin ja käytetyin tapa istuttaa kivi. Umpikehykseen istutetaan yleisimmin pyöröhiottuja, tasapohjaisia kiviä.


Kouraistutus/kruunuistutus

Vastakohtana umpisarjoille voidaan pitää erilaisia koura- tai kruunuistukoita. Molemmat tarkoittavat teknisesti samantyyppisiä istukoita ja niitä käytetään rinnakkain. Näissä istukoissa kiveä pitelevät yhtenäisen metallin sijasta erilaiset kynnet. Istutustapaa suositaan silloin, kun halutaan saada kivi mahdollisimman hyvin esille ja varmistaa valon pääsy kiven joka puolelle.


Raeistutus

Raeistutusta käytetään lähinnä pienien kivien istutukseen. Ensin hopeaan porataan läpi asti oleva reikä, jonka jälkeen reiästä tehdään palloporanterällä kivelle sopiva. Hopea laitetaan kittiin, jottei se istutuksen aikana pääse liikkumaan. Sen jälkeen kaiverretaan raekaivertimella hopeamateriaalia hieman kiven päälle, niin että kivi pysyy kiinni, jonka jälkeen materiaali pyöristetään pienen pallon muotoon. Kun kivi on paikallaan, kaiverretaan ylimääräiset hopeat kiven sivuilta pois.